Tehdään hyvää yhdessä
KODITTOMIEN SUOMALAISKISSOJEN HYVÄKSI

Suomessa jätetään heitteille jopa 20 000 kissaa vuosittain. Jokainen heitteille jätetty kissa on liikaa. Kylmien ilmojen saapuessa kodittomat kissat lähtevät etsimään suojaa pihapiireistä tai rakennusten läheisyydestä, ja päätyvät tätä kautta paikallisiin löytöeläintaloihin tai eläinsuojeluyhdistysten hoiviin. Yhdessä voimme auttaa näitä kodittomia kisso

Royal Canin on aloittanut hyväntekeväisyyskampanjan ja he lahjoittavat 23.10.–23.12.2017 välisenä aikana ostamaanne Royal Canin –ruokapakkausta kohti yhden annoksen kissanruokaa löytöeläintaloille ja eläinsuojeluyhdistyksille.

Lahjoitus annetaan vuoden 2018 alussa yhteensä 20 lahjoituskohteelle. Lahjoituksen saa kymmenen eniten ääniä saanutta yhdistystä ja lisäksi kymmenen lahjoituskohdetta arvotaan kaikkien äänestyksessä mukana olleiden löytöeläintalojen tai -yhdistysten kesken.

Lahjoituskohteita voi äänestää kampanjasivustolla www.rckoditonkissa.fi. Sivustolta löytyvät myös kampanjan tarkemmat säännöt.