Kun lemmikillenne on varattu aika leikkaukseen tai muuhun yleisanestesiaa vaativaan toimenpiteeseen, muutama asia on hyvä ottaa huomioon potilasturvallisuuden vuoksi.

Yleisiä ohjeita

Paasto

Aikuinen (yli 2 kg) koira/kissa

Pienikokoiset (alle 2 kg) koirat/kissat ja alle 8 viikkoiset pennut:

Kanit ja jyrsijät:

Lääkitykset ja rasvahappovalmisteet

Jos lemmikillä on päivittäistä lääkitystä vaativa perussairaus tai aloitettuja lääkityksiä ennen toimenpidettä, varmistakaa henkilökunnalta, että teillä on ohjeistus lääkkeiden antamiseen ennen leikkausta ja leikkauspäivän aamuna.

Mikäli lemmikkinne saa rasvahappovalmisteita, niiden antamisessa pidetään kahden viikon tauko ennen leikkausta tai hammastoimenpidettä.

Nukutus

Omaeläinklinikalla lemmikki nukutetaan turvallisesti ja hoitaja valvoo anestesiaa koko toimenpiteen ajan. Heräämöseurantaa jatketaan kotiutukseen asti. Eläimet reagoivat kuitenkin lääkityksiin eri tavoin, minkä takia toimenpiteisiin liittyy aina pieni komplikaatioiden riski toimenpiteen aikana ja sen jälkeen.

Leikkaushaavan hoito kotona

Leikkaushaava paranee n. 2 viikossa. Jos leikkaushaava on suojattu haavalapulla, sen voi poistaa seuraavana päivänä. Haavan hoidossa tärkeintä on puhtaus, haavaa käsitellään aina puhtain käsin.

Kauluria/haavapukua pidetään operaation jälkeen n. 2 viikon ajan (tikkien poistoon asti, jos haava on suljettu poistettavilla ompeleilla), jotta lemmikki ei pääse nuolemaan tai raapimaan haavaa. Klinikaltamme voi ostaa kotiin kaulurin tai haavapuvun haavan suojaamista varten.

Leikkaushaavan tulee olla puhdas ja kuiva. Kotona haavaa tarkkaillaan päivittäin ja jos haava kastuu tai likaantuu, se suihkutellaan puhtaaksi muutaman minuutin ajan vedellä, jonka jälkeen se kuivataan painelemalla puhtaalla pyyhkeellä.

Kipulääkitys

Leikkauskipu on yleensä lyhytaikaista ja lievittyy kun haava paranee. Sitä ennen tarvitaan kuitenkin kivunlievitystä. Sillä pyritään vähentämään kudosvaurion aiheuttamaa stressiä elimistössä, edistämään potilaan toipumista ja estämään kivun pitkittymistä. Noudata annettuja kipulääkeohjeita ja jos lemmikki vaikuttaa kipeältä, olethan yhteydessä hoitaneeseen eläinlääkäriin.

Jos lemmikillesi tulee sivuvaikutuksia lääkityksistä, olethan heti yhteydessä klinikalle.

Ennakkovalmistelut kotona ennen toimenpidettä

Lemmikille on hyvä järjestää rauhallinen, lämmin paikka toipumiseen toimenpiteen jälkeen. Lemmikki voi olla ensimmäisen vuorokauden ajan väsynyt tai levoton ja äännellä enemmän. Tämä on vaaratonta ja liittyy tavallisimmin potilaalle annettuihin lääkityksiin.

Ortopedisten leikkausten jälkeen tulee erityisesti välttää leikatun raajan liikaa rasitusta rajaamalla lemmikille erillinen alue missä se ei pääse hyppimään, liukastumaan, tai vaihtoehtoisesti hankkia häkki toipumisen ajaksi. Lattioilla on hyvä pitää paljon mattoja liukastumisen estämiseksi ja sohvalle/sängylle/tasoille hyppääminen tulee estää, esimerkiksi kääntämällä huonekalut toisin päin ja laittamalla tuoleja sohville.

Isojen, laaja-alaisten pehmytosakirurgisten (esim. laparatomiat, isojen kasvainten poistot) toimenpiteiden jälkeen tulee rajoittaa lemmikin liikkumista kotioloissa ja ulkona.

Jotta toipuminen tapahtuisi suunnitellusti, perehdythän saamiisi kirjallisiin ja suullisiin ohjeisiin ja noudata niitä. Jos sinulla on kysyttävää jatkohoidosta tai toipumisesta, otathan yhteyttä klinikalle.

Jos lemmikkinne terveydentilassa tai yleisvoinnissa tulee muutoksia ennen toimenpidepäivää, olettehan myös silloin yhteydessä klinikalle.

Tervetuloa!

Varaa aika

Kaikki aikamme eivät ole varattavissa nettiajanvarauksessa. Soita meille, jos et löydä etsimääsi käyntisyytä tai jos käynnille on useita syitä. Näin saamme varattua lemmikillesi sopivan ajan.