Kyyn purema
Kirjoittaja
Maija
Savolainen
Eläinlääkäri, ell

Kyyn purema vaatii aina käynnin eläinlääkärillä

Artikkelin sisältö

Kyyn purema voi olla lemmikille hengenvaarallinen ja vaatii käynnin eläinlääkärillä

Suomen ainoa luonnonvarainen myrkyllinen käärme, kyy (Vipera berus), aiheuttaa etenkin keväisin huolta lemmikkieläinten omistajille, sillä sen purema voi olla kohtalokas koiralle tai kissalle. Koirat ovat kissoja herkempiä kyyn pureman aiheuttamille vakaville oireille.

Kyy viihtyy parhaiten kuivalla avopaikalla kuten metsäisillä mäenrinteillä, kivikoissa ja hakkuuaukeilla sekä pellonlaidoilla, joissa niihin voi törmätä säiden lämmetessä. Kyykäärmeen levinneisyys kattaa koko Suomen pohjoisinta Tunturi-Lappia lukuun ottamatta, ja ne aloittavat liikkumisen säästä riippuen maalis-huhtikuussa.

Kyyn väri vaihtelee sinertävän harmaasta ruskeaan ja jopa mustaan ja sen tunnistaa parhaiten selän sahalaitakuviosta ja kulmikkaasta päästä. Kyy puree yleensä vain silloin, kun se ei ehdi pakenemaan ja tuntee olonsa uhatuksi. Liian läheistä tuttavuutta kyykäärmeen kanssa yrittänyt koira tai kissa saakin herkästi kyyltä kivuliaan pureman tyypillisesti joko kuonon, pään tai eturaajan alueelle. Kyyn purema on aina eläinlääkärin hoitoa vaativa hätätapaus ja kyynpuremapotilas on yleinen näky eläinlääkäripäivystyksessä etenkin keväällä ja kesällä.

Miten osaa epäillä kyyn puremaa?

Kyyn myrkky sisältää kudostuhoa aiheuttavia aineita. Myrkyn aiheuttama kudostuho ilmenee purema-alueelle nopeasti kehittyvänä voimakkaana turvotuksena. Turvotusalueella saattaa olla havaittavissa kaksi pientä, noin 3-4 mm:n etäisyydellä toisistaan olevaa kyyn myrkkyhampaiden tekemää pistoreikää, tosin näitä voi olla hankala erottaa eläimen turkin keskeltä.

Purema-alueella ilmenee yleensä parin tunnin kuluessa punoitusta ja mahdollisesti mustelmaisia ihomuutoksia. Eläin on usein vaisu ja apea tai levoton ja läähättelevä kivusta johtuen, ja se voi kuolata tai jopa oksennella. Myös ripulioireilua voi esiintyä. Joskus kyynmyrkky aiheuttaa nopeasti kehittyvän hengenvaarallisen allergisen reaktion, joka ilmenee vakavimmillaan akuuttina hengitysvaikeutena kurkunpään turvotessa. Lemmikeillä vakavat allergiset reaktiot ovat onneksi kuitenkin melko harvinaisia.

Hoitamaton kyyn purema voi olla lemmikille kohtalokas

Hoitamattomana kyyn purema voi kuitenkin aiheuttaa vakavia, jopa kuolemaan johtavia yleisoireita ja muutoksia elimistössä kuten vakavan shokkireaktion, sydämen rytmihäiriöitä, veren hyytymishäiriön ja munuaisten vajaatoiminnan. Oireiden ilmenemiseen ja voimakkuuteen vaikuttavat useat eri tekijät kuten eläimen ikä ja koko, mahdolliset perussairaudet, puremakohdan sijainti ja käärmeen annosteleman myrkyn määrä ja vahvuus.

Miten toimia, jos kyy on päässyt puremaan lemmikkiä?

Kun havaitset tai epäilet, että lemmikkiäsi on purrut kyykäärme, ota yhteyttä eläinlääkäriin ja hakeudu eläimen kanssa hoitoon. Rajoita mahdollisuuksien mukaan eläimen liikkumista ja vältä puremakohdan käsittelyä. Älä anna lemmikille kyytablettia, sillä lääkkeen sisältämä hydrokortisoni voi peittää tai jopa pahentaa oireita, mikä hankaloittaa eläimen hoitoa myöhemmin. Kyytablettia suositellaan annettavaksi ainoastaan silloin, jos eläimen hengitys on selvästi vaikeutunut, mutta toisaalta tabletin antaminen suun kautta voi tällaisessa tilanteessa olla haastavaa tai jopa vaarallista eläimelle. Lemmikille ei saa antaa kotoa mahdollisesti löytyvää tulehduskipulääkettä, sillä tulehduskipulääkkeet kuormittavat munuaisten toimintaa ja edesauttavat munuaisten vajaatoiminnan kehittymistä ja voivat pahentaa veren hyytymishäiriötä ja siitä aiheutuvia ongelmia.

Kyyn pureman hoito eläinlääkärissä

Eläinlääkärissä kyyn pureman hoito perustuu hyvään kivunlievitykseen ja nestehoitoon, jolla tuetaan elimistön normaalia verenpainetta ja riittävää verenkiertoa munuaisten ja muiden tärkeiden sisäelinten alueelle. Nykyään hoidossa käytetään usein myös kyynmyrkyn vasta-ainetta, jolla saadaan useimmiten hyvä ja nopea hoitovaste. Vasta-aineen soveltuvuus testataan eläimellä ennen sen käyttöä, sillä pienelle osalle vasta-aine voi aiheuttaa allergisia oireita eikä sovellu tällöin käytettäväksi. Hyvällä tukihoidolla eläimet toipuvat useimmiten täysin kyyn puremasta, mutta vakavissa tapauksissa hoitoa saatetaan joutua jatkamaan useita päiviä.  

Jos havaitset tai epäilet, että eläintäsi on purrut kyykäärme, ota välittömästi yhteyttä lähimpään Omaeläinklinikkaasi.

Kyistä huolimatta luonnossa liikkumista ei kannata vältellä, mutta alueilla, joilla esiintyy tiettävästi runsaasti kyitä, lemmikki on hyvä pitää kytkettynä ja tarkkailla liikkuessaan polkuja ja ympäristöä. Omaeläinklinikka toivottaa rentouttavia ja aurinkoisia lenkkeilyhetkiä luonnossa liikkuen yhdessä lemmikkisi kanssa!


Samankaltaisia artikkeleita

Kultaisennoutajan pentu makaa lattialla vaalealla matolla.
Koiran sirutus ja koirarekisteri

Koirien mikrosirutus ja rekisteröiminen Ruokaviraston ylläpitämään koirarekisteriin on Suomessa jatkossa pakollista. Koirarekisteri aukeaa lähiaikoina ja Ruokavirasto tiedottaa tarkasta ajankohdasta. Oman koiran sirutus kannattaa kuitenkin hoitaa

Lue lisää »
Kissa sohvalla, taustalla jouluvaloja
Joulu kissan kanssa

Haluatko tehdä joulusta hieman erityisen myös kissallesi? Paras joululahja kissalle on, että se pääsee tekemään kissamaisia asioita ja viettämään tavallista enemmän aikaa yhdessä sille rakkaiden

Lue lisää »
Koira lepää lahjojen vieressä. Takana joulukuusi.
Joulu koiran kanssa

Haluatko tehdä joulusta erityisen myös koirallesi? Paras lahja koiralle on, että se pääsee viettämään aikaa yhdessä sille rakkaiden ihmisten kanssa ja tekemään koiramaisia asioita. Koira

Lue lisää »
Retkeily koiran kanssa

Retkeily ja vaellus tuottavat iloa sekä ihmisille että karvaisille ystävillemme. Huolehdi kuitenkin ennen pitkää vaellusta, että koirasi on tottunut kulkemaan pitkiä päivämatkoja. Lue lisää vaellukseen

Lue lisää »

Varaa aika

Kaikki aikamme eivät ole varattavissa nettiajanvarauksessa. Soita meille, jos et löydä etsimääsi käyntisyytä tai jos käynnille on useita syitä. Näin saamme varattua lemmikillesi sopivan ajan.