koiran ruokkiminen kasvisruoalla

Koiran ja kissan ruokkiminen kasvisruoalla

Koira ja kissa ovat lihansyöjiä sekä anatomisilta että fysiologisilta ominaisuuksiltaan. Kissaa voidaan pitää tiukasti lihansyöjänä ja koirat (tai ainakin tietyt yksilöt/rodut) taas ovat sopeutuneet paremmin hyödyntämään energianlähteenä myös hiilihydraatteja.

Kasvisruokavalion filosofia

Voidaan ajatella, että ruokavalion sisällöstä huolimatta riittää, kunhan kaikki tarpeelliset ravintoaineet pystytään eläimelle tarjoamaan. Tähän perustuu myös koirien ja kissojen kasvisruokien valmistus eli niistä pyritään tekemään täysravintoja lisäämällä ne ravitsemuksellisesti välttämättömät ravintoaineet, mitä jää kasvipohjaisesta ruoasta muuten puuttumaan.

Tutkimustieto

On olemassa paljon tutkimustietoa, että monet kaupalliset kasvisruoat eivät kuitenkaan ole testeissä osoittautuneet täysravinnoiksi, vaan puutteita esiintyy niin vitamiineissa kuin lihansyöjälle tärkeissä aminohapoissakin. Vielä hankalampaa on toteuttaa tällainen ruokavalio kotiruokana, ilman kunnon tietämystä ravitsemuksellisista tarpeista.

Todellisuudessa emme myöskään tiedä, onko riittävää ajatella ruokavaliota vain tarpeellisten ravintoaineiden kautta, vai onko sisällöllä kuitenkin vaikutusta. Tämä epävarmuus johtuu siitä, että samat ravintoaineet imeytyvät ja käyttäytyvät eri tavalla riippuen lähteestä ja ruokavalion muusta sisällöstä.

Edellä mainitun lisäksi meiltä puuttuu pitkäaikainen, elämänpituinen, tutkimustieto kasvisruokavalioiden vaikutuksesta kissojen ja koirien terveyteen. Näin on siis mahdotonta sanoa, ovatko ne hyväksi vai pahaksi, vaikka olisivatkin kunnolla täysravinnoiksi formuloituja. Tieteelliseltä kannalta katsottuna on vielä paljon asioita, jotka tulisi kunnolla tutkia, ennen kuin voimme varmuudella suositella kasvisruokavaliota lihansyöjille.

Omaeläinklinikalla on ravintoneuvontaa saatavilla:

Meillä on avainlippu!
Meillä on avainlippu!

UUSIMMAT ARTIKKELIMME:

Koiranpentu ja kukkia

Koiranpennun rokotukset

Koiranpennun rokotukset on tärkeä osa ennaltaehkäisevää pennun terveydenhuoltoa ja rokotusohjelmaa tulee noudattaa huolellisesti. Koiranpennun rokottaminen suoraa koiraa merkittävimpiä tarttuvia tauteja vastaan nostamalla elimistön vastustuskykyä taudinaiheuttajian

Lue lisää »
koira tärisee

Mikä on koiranpennun luovutusikä

Koiran luovutusikä Suomessa koiranpennun luovutusikä on vähintään 7 viikkoa. Osalle pennuista olisi todennäköisesti parempi, jos luovutus tapahtuisi tätä myöhemmin. Koiran kehityksen kannalta on tärkeää, että

Lue lisää »
Irronnut maitohammas

Koiran maitohampaat

Koiran maitohampaat Koira saa ensimmäiset hampaansa, eli maitohampaat noin 3 – 4  viikon iässä. Maitohampaita on yhteensä 28 kpl. Sekä ylä- että alaleuassa on molemmissa:

Lue lisää »
koiran ruokinta

Koira ei syö

Kun koira ei syö, aina taustalla ei ole mitään erityisempää, vaan koira saattaa jostain syystä myös nirsoillakin. Syömättömyyden syynä voi olla kuitenkin myös monia sairauksia.

Lue lisää »