Yleistä koiran virtsakivistä ja -kiteistä
Koirien virtsatievaivat ovat hyvin tavallisia sekä uroksilla että nartuilla ja niihin on monia syitä. Yksi ongelman aiheuttaja voi olla kiteiden ja/ tai kivien muodostuminen virtsateihin. Tavallisin kivien muodostumispaikka on virtsarakko, mutta kiviä voi muodostua myös munuaisiin, virtsanjohtimiin tai virtsaputkeen. Usein olosuhteet ovat edullisia ensin kiteiden saostumiselle, ja kiteistä voi hiljalleen muodostua kivi. Toisaalta kivi voi löytyä ilman, että virtsassa tutkimushetkellä olisi kiteitä, eivätkä kiteet aina muodosta kiveä. Joskus virtsanäytteessä olevat kiteet voivat myös edustaa eri laatua, kuin rakossa oleva kivi. Pieni määrä virtsakiteitä voi olla myös normaalilöydös.
Oireet voivat vaihdella paljonkin:
- Tyypillinen havainto on verivirtsaisuus.
- Myös tahatonta lirauttelua tai virtsantiputtelua voi esiintyä.
- Virtsaaminen voi olla kivuliasta tai tihentynyttä.
- Pahimmassa tapauksessa kivi voi aiheuttaa tukoksen, erityisesti uroksilla, joiden virtsaputki on pitkä ja kapea. Virtsaumpi on hengenvaarallinen tila, joka vaatii välitöntä hoitoa.
- Toisaalta kiteet tai kivet voivat olla hyvinkin oireettomia ja kivi voidaan huomata esimerkiksi luustoröntgentutkimuksen sivulöydöksenä. Toki varmuutta tällaisen sivulöydöksen harmittomuudesta potilaalle ei ole, sillä lemmikin kivun tulkitseminen on usein haasteellista.
Virtsakiteiden- ja kivien muodostumiseen vaikuttavat hyvin monet tekijät, kuten ravinto, eläimen sukupuoli, geneettinen taipumus, virtsateiden terveys sekä virtsan pH ja väkevyys. Olosuhteet ratkaisevat sen muodostuuko kiteitä tai kiviä ja jos muodostuu, niin millaisia.
Yleisimpiä virtsakivi- ja kidelaatuja:
1. Kalsiumoksalaatti, yleinen virtsakivityyppi
Kalsiumoksalaattikiteiden ja -kivien syntymiseen liittyviä riskitekijöitä tunnetaan monia. Tyypillinen potilas on keski-ikäinen tai vanhempi pieni koira, useimmiten leikattu uros. Ylipaino altistaa kivien muodostumiselle, samoin geneettinen alttius – potilaissa on monia koirarotuja yliedustettuna, tyyppiesimerkkinä kääpiösnautseri.
Virtsan ominaisuuksista suuri väkevyys, matala pH sekä kalsiumin ja/tai oksaalihapon määrän lisääntyminen virtsassa altistavat kide- ja kiviongelmalle. Kalsiumin määrään virtsassa vaikuttavat mm. hormonit, monet sairaudet sekä ruokavalio. Oksaalihappoa runsaasti sisältäviä ravintoaineita ovat esim. pavut, pinaatti ja raparperi. Myös ylenmääräinen D- tai C-vitamiinin saanti voi lisätä kiviriskiä.
Kalsiumoksalaattikiviä ei voida ruokavaliolla liuottaa pois, joten jos niitä on päässyt jo muodostumaan, ne on poistettava leikkauksella tai muulla toimenpiteellä. Kiteiden ja kivien muodostumista voidaan kuitenkin ruokavaliolla ennaltaehkäistä. Koiran juomista voi myös pyrkiä lisäämään, jotta virtsa ei olisi niin väkevää ja otollista kiteiden muodostumiselle.
Kalsiumoksalaattikivet voi havaita sekä ultraäänitutkimuksella että röntgenkuvissa.
2. Struviitti, tulehduksen seuralainen
Struviittikiteet- ja kivet muodostuvat yleensä korkeassa pH:ssa ja suurin yksittäinen altistava tekijä niiden muodostumiselle on virtsatietulehdus. Tyypillinen potilas on pienikokoisen rodun steriloitu naaras. Keski-ikäisillä ja vanhemmilla virtsatietulehduksia ja siten niihin liittyviä kiviä on useammin, mutta ikähaitari struviittikivistä kärsivillä voi olla laaja.
Struviittikivien hyvä puoli on se, että ne ovat tavallisesti liuotettavissa ruokavaliolla, jolloin leikkaushoitoa ei välttämättä tarvita. Struviittikivet ovat röntgentiiviitä, joten niiden kokoa voidaan seurata liuotuksen aikana ultraäänilaitteen lisäksi röntgenkuvin. Koska ennen kivien poistamista ei ole usein varmuutta siitä, mistä kivityypistä on kysymys, kannattaa liuotushoidolla lähteä liikenteeseen, jos eläimen tilanne sallii sen.
Liuotukseen on tarjolla useita kaupallisia täysrehuja. Struviittikiteiden muodostumista voidaan ehkäistä madaltamalla virtsan pH:ta, esimerkiksi C-vitamiini ja karpalotuotteet ovat yleisesti käytettyjä hoitokeinoja. Hoidon onnistumiseksi virtsatieinfektiot on saatava kuriin ja ruokavalion on oltava kunnossa.
3. Ammoniumuraatti
Virtsahapon eli uraatin runsas erittyminen virtsaan altistaa uraattivirtsakivien syntymiselle. Kaikilla dalmatialaisilla on geenivirheen vuoksi puutteellinen puriiniaineenvaihdunta, mikä johtaa uraatin merkittävään lisääntymiseen virtsassa ja siksi ammoniumuraattikiviä muodostuu tässä rodussa tavallista helpommin. Muilla kuin dalmatialaisilla näiden kivien esiintyminen on suhteellisen harvinaista. Samaa geenivirhettä on kuitenkin löytynyt muidenkin rotujen yksilöiltä.
Aineenvaihduntahäiriön lisäksi maksan sairaudet ja toimintahäiriöt, kuten portosysteeminen shuntti, voivat olla uraattikivien taustalla. Maksashuntti on synnynnäinen ongelma ja tähän tilanteeseen liittyvät uraattikivet todetaankin usein hyvin nuorilla koirilla. Muista syistä johtuvat uraattikivet löytyvät tavallisesti keski-iän tienoilla ja urokset ovat narttuja alttiimpia kehittämään niitä.
Uraattikiteiden- ja kivien ennaltaehkäisyyn ja liuottamiseen on kehitetty ruokavalioita, joissa puriinin määrä on alhainen, jolloin uraattia ei päädy niin paljon rakkoon. Lisäksi ruokavalio auttaa pitämään pH:n emäksisenä, sillä matala pH lisää uraattikivien muodostumisriskiä. Kivien liuotusta voidaan seurata ultraäänitutkimuksella, röntgenissä ammoniumuraattikivet näkyvät huonosti.
4. Kystiini
Kystiinikivet kuuluvat harvinaisempaan virtsakivien joukkoon. Kystiinikiviä muodostuu, kun potilaalla on aineenvaihdunnallinen häiriö, jonka vuoksi tiettyjen aminohappojen (kystiini, ornitiini, lysiini, arginiini – COLA) takaisinimeytyminen munuaisissa ei toimi normaalisti. Kystiini on ongelmallinen virtsassa (kystinuria), sillä se alkaa nopeasti saostua kiteiksi ja kiviksi happamassa tai neutraalissa ympäristössä.
Kystinuriaa aiheuttava aineenvaihduntahäirö on perinnöllinen ja löytynyt monista roduista. Geenivirheitä tunnetaan useampi ja niissä roduissa, joissa aiheuttajageeni tunnetaan, voidaan geenitestauksella tehdä seulontaa jalostusyksilöiden karsimiseksi. Molemmat sukupuolet ovat yhtä usein edustettuina potilasjoukossa, paitsi tyypin III kystinuriassa, johon sairastuvat vain kastroimattomat urokset. Kiviä löytyy useimmiten keski-ikäisiltä koirilta.
Kystiinikivet muodostuvat happamassa virtsassa. Niitä torjutaan ruokavaliolla, jonka avulla myös jo muodostuneiden kivien liuottaminen on mahdollista. Kystiinikivet ovat tyypillisesti melko röntgenharvoja, joten liuotusprosessin aikana edistymistä voi olla helpompi seurata ultraäänitutkimuksin.
5. Muut virtsakivet ja -kiteet
Yllä mainittujen kide- ja kivilaatujen lisäksi on useita harvinaisempia kiteitä kuten bilirubiini-, ksantiini-, kalsiumfosfaatti- ja kalsiumkarbonaattikiteet. Kalsiumfosfaatti voi saostua kiveksi, jota löytyy koirilta harvemmin puhtaana, mutta useammin sekakivissä. Sekakiviin on saostunut useampaa mineraalia kerroksittain.
Kidelöydökset ja niiden merkitys potilaalle pyritään arvioimaan jo klinikan laboratoriossa: löydös voidaan tulkita normaaliksi, epäilyttäväksi tai patologiseksi. Kirurgisesti poistetut kivet tulee lähettää ulkoiseen laboratorioon tutkittaviksi ja analysoitaviksi. Kivilaadun varmistamisen jälkeen voidaan arvioida kiven syntyyn johtaneita mekanismeja, mahdollisten jatkotutkimusten tarvetta sekä pyrkiä ennaltaehkäisemään uusien kivien synty.
Virtsanäytteen ottaminen, huomioita
- Ihanteellinen virtsanäyte on tuore ja puhtaasti otettu. Klinikalla pyritään mahdollisuuksien mukaan ottamaan näyte suoraan rakosta neulan ja ruiskun avulla (kystosenteesi), erityisesti silloin kun virtsasta tehdään bakteeriviljely. Myös vapaasti virtsaten annettu näyte voi olla kohtuullisen hyvä ja edustava. Ihanteellisessa tapauksessa näytteeksi otetaan aamuvirtsaa. Jos tämä ei ole mahdollista, olisi virtsan hyvä olla rakossa ainakin 3–4 tuntia ennen näytteenottoa.
- Emättimen ympärys on hyvä puhdistaa ennen näytteenottoa, erityisesti jos potilas on kovin karvainen ja rapainen. Jos koirasta karisee näytteeseen karvaa tai hiekkaa, ei bakteeriviljelyn tulos ole luotettava.
- Näyte otetaan suoraan (tehdas)puhtaaseen astiaan. Apuna voi käyttää pitkävartista saunakauhaa, jossa astia on kyydissä. Vanhat hillo- tai hunajapurkit tms. eivät kelpaa näytteenottoastioiksi, sillä niihin jäänyt lika saattaa antaa virheellisen kuvan virtsan sokeripitoisuudesta.
- Jos virtsaa tulee paljon, voidaan pyrkiä keskivirtsanäytteeseen. Tämä tarkoittaa sitä, että ensimmäiset ja viimeiset tipat voidaan jättää ottamatta mukaan. Noin 10 ml virtsaa riittää näytteeksi.
Mikäli näytettä ei voida toimittaa eläinlääkärille heti (max. 30 min sisään), se säilytetään jääkaapissa (2–8˚C) tutkimuksiin asti. Siellä näyte säilyy analysointikelpoisena neljä tuntia. Tätä vanhemmat näytteet eivät ole enää luotettavia. Esimerkiksi huoneenlämmössä näytteessä olleet kiteet voivat liueta näkymättömiin ja jääkaappisäilytyksessä niiden määrä voi lisääntyä. Myös virtsan viljelytuloksen luotettavuuden kannalta näytteen tuoreus on ratkaisevan tärkeää.
Lähdemateriaalia:
- Sonja Lahti, Sanna Viitanen ja Thomas Spillman. Virtsakivien koostumus suomalaisilla koirilla 1982–2012. Eläinlääkärilehti 5/2018.
- Royal Canin virtsakivianalyysipalvelun raportit
