Koira ja lelu
Kirjoittaja
Omaeläinklinikka

Koiran valeraskaus iski, mitä tehdä?

Artikkelin sisältö

Valeraskaus on melko yleinen steriloimattomien narttujen vaiva. Joillakin koiraroduilla sitä esiintyy kirjallisuuden mukaan jopa 50 – 75 %:lla (mm. afgaaninvinttikoira, beagle, bokseri, mäyräkoira). Valeraskauden aikana narttu käyttäytyy kuin olisi tiine, mikä voi johtaa virheelliseen positiiviseen tulkintaan arvioitaessa esimerkiksi astutuksen onnistumista. 

Koiran valeraskaudella on evolutiivinen tausta 

Valeraskaus ei ole sairaus, vaan se on koiralle normaali fysiologinen ilmiö, joka on peräisin sudelta. Susilaumassa vain johtava naaras synnyttää pentuja ja muut naaraat ovat valeraskaana. Tämä on mahdollista siten, että susilaumassa kaikkien naaraiden kiimakiero on synkronoitua, jolloin ne kaikki tulevat kiimaan saman aikaan. 

Yhtäaikainen kiima mahdollistaa sen, että kaikki susilauman naaraat voivat hoitaa pentuja yhdessä johtajanaaraan kanssa. Mikäli johtajanaaras kuolee tai ei pysty imettämään pentujaan, pentujen hyvinvointi on kuitenkin turvattu. Vastaavanlainen synkronoitu kiimakierto voidaan nähdä myös kotikoirilla, jos perheessä on useampi narttu.  


Koiran hormonitoiminnan muutokset kiimakierron aikana ovat hyvin samankaltaisia riippumatta siitä onko koira tiine vai ei. Valeraskauden kehittymisen taustalla onkin ajateltu olevan prolaktiinin eli maitohormonin pitoisuuden kasvu elimistössä tai elimistön herkistyminen prolaktiinihormonille progesteronipitoisuuden pienentyessä kiiman loppupuoliskolla.

Prolaktiinihormoni yhdessä muiden hormonien kanssa valmistaa emoa tiineyteen ja saa aikaan tiineydelle ominaiset muutokset nartussa. Koska maitohormonin pitoisuus elimistössä nousee kaikilla narttukoirilla riippumatta siitä, onko narttu astutettu vai ei, on ymmärrettävää, että narttu voi kiiman lopulla kuvitella virheellisesti olevansa tiine.  

Koiran valeraskauden oireet

Valeraskauden oireet vaihtelevat koirilla täysin oireettomista voimakasoireisiin. Joskus oireet saattavat olla niin voimakkaat, että ne aiheuttavat huolta ja stressiä sekä omistajalle että koiralle itselleen.  Nartun valeraskauden oireet kestävät noin 2-3 viikkoa, ja ne ajoittuvat kiiman jälkeen. Varsinaisesta kiimasta (ajasta, jolloin narttu sallisi uroksen astua) valeraskauden alkuun on vielä n. 8 viikkoa.

Nartun maitorauhaset turpoavat ja nisistä voi valua maitoa. Tyypillisimmin maitoa tulee nivus- sekä vatsanalueen nisistä, ei siis yleensä kaikista. Narttu alkaa rakentaa pesää, johon se kerää ”pentuja”, jotka ovat tavallisimmin pehmoisia leluja. Näitä ”pentuja” hoidetaan huolella. Joskus narttu voi olla ruokahaluton, levoton tai alakuloinen, jopa oksentelu saattaa liittyä valeraskauteen. Narttu saattaa myös olla ärtynyt. 

Koiran valeraskauden hoito 

Valeraskaus ei yleensä vaadi hoitoa. Lievissä tapauksissa tilannetta voidaan seurata, ja usein tilanne rauhoittuu itsestään muutaman viikon kuluessa. Tänä aikana nartun huomiota tulisi kiinnittää pois mahdollisesta pesästä ja aktivoida narttua muulla tavoin, kuten esimerkiksi lisäämällä liikuntaa.

Mikäli nartun ruokahalu on hyvä, joidenkin suositusten mukaan ruoka-annosta voisi kokeilla hieman pienentää, mutta varsinaista paastotusta ei suositella. Mahdolliset ”pennut” on syytä kerätä pois ja laittaa ne nartun ulottumattomiin. Myös pesänrakennusaineet (peitot, vaatteet) on syytä pistää piiloon.

Nisiä ei tulisi kosketella, sillä se vain pitää yllä maidoneritystä. Koiraa tulisi myös kieltää nuolemasta nisiään. Jos koira on todella ärtynyt ja puolustaa pesäänsä raivoisasti ja selkeästi kärsii tilanteesta, voi lääkkeellisestä hormonihoidosta olla apua. Tällöin on varattava aika eläinlääkäriltä. Mahdollisesta lääkkeellisestä hoidosta huolimatta valeraskausoireet voivat uusia seuraavien juoksujenkin jälkeen. On myös huomattava, että jotkut nartut ovat muita herkempiä valeraskaudelle, jolloin seuraavien juoksujen jälkeen oireet voivat olla edellistä vieläkin voimakkaampia. 

Lopullisesti valeraskaudesta pääsee eroon steriloinnin avulla, joka voidaan tehdä heti kun kaikki valeraskausoireet ovat loppuneet. Tällöin nartulta poistetaan leikkauksessa munasarjat, ja tämän jälkeen narttu ei tule enää kiimaan eikä voi saada pentuja. 

Valeraskaus – milloin eläinlääkäriin?

Mikäli oireet ovat voimakkaat tai narttu stressaa tilannetta niin että ei syö, nuku tai vointi muutoin huononee, on syytä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Valeraskausdiagnoosi perustuu sekä nartun kliinisiin oireisiin että poissulkemalla ultraäänitutkimuksella mahdollinen tiineys.  

Samankaltaisia artikkeleita

Kultaisennoutajan pentu makaa lattialla vaalealla matolla.
Koiran sirutus ja koirarekisteri

Koirien mikrosirutus ja rekisteröiminen Ruokaviraston ylläpitämään koirarekisteriin on Suomessa jatkossa pakollista. Koirarekisteri aukeaa lähiaikoina ja Ruokavirasto tiedottaa tarkasta ajankohdasta. Oman koiran sirutus kannattaa kuitenkin hoitaa

Lue lisää »
Koira lepää lahjojen vieressä. Takana joulukuusi.
Joulu koiran kanssa

Haluatko tehdä joulusta erityisen myös koirallesi? Paras lahja koiralle on, että se pääsee viettämään aikaa yhdessä sille rakkaiden ihmisten kanssa ja tekemään koiramaisia asioita. Koira

Lue lisää »
Retkeily koiran kanssa

Retkeily ja vaellus tuottavat iloa sekä ihmisille että karvaisille ystävillemme. Huolehdi kuitenkin ennen pitkää vaellusta, että koirasi on tottunut kulkemaan pitkiä päivämatkoja. Lue lisää vaellukseen

Lue lisää »
Minimoi lemmikkien grillikauden riskit

Kesän lähestyessä on ajankohtaista kerrata grillikauden herkkujen aiheuttamat vaarat lemmikeille! Ole tarkkana ruuantähteiden ja roskien hävityksessä, sillä suurin osa grilliherkuista ei sovellu lemmikkien ravinnoksi, grilliherkkujen

Lue lisää »

Varaa aika

Kaikki aikamme eivät ole varattavissa nettiajanvarauksessa. Soita meille, jos et löydä etsimääsi käyntisyytä tai jos käynnille on useita syitä. Näin saamme varattua lemmikillesi sopivan ajan.