Royal Canin kissojen erikoisruokavaliot
Kirjoittaja
Omaeläinklinikka

Erikoisruokavalioiden käyttö kissan sairauksien tukihoidossa

Artikkelin sisältö

Artikkeli on kirjoitettu yhteistyössä Royal Caninin kanssa

Kissan erikoisruokavaliot

Erikoisruokavaliolla tarkoitetaan rehua, joka voi tyydyttää jonkin erityisen ravitsemuksellisen tarkoituksen tietyn koostumuksensa tai valmistusmenetelmänsä vuoksi ja eroaa siten selvästi tavanomaisesta rehusta. Erityisravinnoksi tarkoitetut rehut vaativat hyväksymismenettelyn ja niitä säädellään sekä kansallisessa että EU-lainsäädännössä.  Ruokien vaikutuksen ja tuotelupausten toteutumisen varmistamiseksi niitä syötetään pääasiallisena ravintona vähintään annetun ohjeen mukainen aika. Ja selvennykseksi vielä, että erikoisruokavaliot eivät sisällä lääkeaineita, vaikka niitä toisinaan, mutta täysin virheellisesti, kuuleekin kutsuttavan lääkeruoiksi.

Erikoisruokavalioita käytetään eläinlääkärin suosituksesta ja hänen antamiensa ohjeiden mukaisesti. Käyttöaika vaihtelee lyhyestä, kuuriluontoisesta käytöstä elinikäiseen. Esimerkiksi kaikki Royal Canin erikoisruokavaliot ovat täysravintoja ja siten lähtökohtaisesti turvallisia terveille aikuisille kissoille tai koirille, vaikkei tämä ihanteellinen vaihtoehto olekaan. Sen sijaan suurin osa erityisruoista ei sovellu sellaisenaan esimerkiksi tiineille tai imettäville emoille eikä kasvaville pennuille. Toisinaan niitä kuitenkin käytetään ja tällöin sen tulee perustua tarkkaan, yksilölliseen hyöty-haitta-arvioon. Koska erityisruoat on tarkoitettu sairaille eläimille, on kissan tai koiran kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja säännöllisistä eläinlääkärikäynneistä kontrolleineen huolehdittava erityisen tarkasti.

Erikoisruokavalioita voidaan käyttää sairauden toteamiseen ja/tai hoitoon (esim. ruoka-aineyliherkkyys) sekä ruokinnallisena tukihoitona useiden eri sairauksien kohdalla. Tämä voi tapahtua oireita hillitsemällä (esim. atooppiset eläimet), sairauden etenemistä hidastamalla (esim. munuaisten vajaatoimintapotilaat), ennaltaehkäisemällä (suuhygienia), elintoimintoja vahvistamalla tai toipumista tehostamalla. Joskus päästään jopa vähentämään tarvittavia lääkityksiä tai saadaan potilaan tilanne helpommin tasapainoon (esim. diabetesta sairastavat potilaat).

Yleisimpiä erikoisruokavalioiden käyttöaiheita ovat ylipaino, ihosairaudet (atopia, ruoka-aineallergia, ruoka-aineyliherkkyys), ruoansulatuskanavan häiriöt sekä virtsateiden sairaudet.

Royal Canin kissojen erikoisruokavaliot
Omaeläinklinikalta saat mm. Royal Canin erikoisruokavaliot

Kissan ylipaino

Ylipaino on kliininen sairaus, jossa ylimääräistä rasvaa kertyy kehoon. Tämä on maailmanlaajuisesti valitettavan yleinen ongelma. On todettu, että jopa puolet kissoistamme ja koiristamme on ylipainoisia. Ylipainolla on runsaasti haitallisia seurauksia ja se sekä heikentää yleistä elämänlaatua että laskee eliniän ennustetta. Siksi olisikin todella tärkeää pitää huolta jo ennaltaehkäisevästä painonhallinnasta ja tarpeen vaatiessa aloittaa turvallinen, mutta tehokas laihduttaminen, jos ylipainoa on jo päässyt kertymään.

Ylipaino aiheuttaa monia mekaanisia ja fysikaalisia ongelmia sekä saaattaa pahentaa jo olemassaolevia vaivoja, kuten  ortopediset ongelmat, rasvan kertymisen vuoksi ahtautuneet hengitystiet, vaikeutunut ihon- ja turkinhoito, diabetes jne. Lisäksi sillä on monia endokriinisiä vaikutuksia. Rasvakudos häiritsee elimistön normaalia hormonitoimintaa sekä aiheuttaa matala-aisteista, kroonista tulehdustilaa elimistössä.  

Nykytutkimusten mukaan tehokkain ja paras ruokavalio kissan laihdutukseen on energiapitoisuudeltaan riittävän niukka ja tarpeeksi proteiinia ja runsaasti kuituja sisältävä:

  • energian rajoitus rasvan määrää rajoittamalla
  • riittävä proteiinipitoisuus lihasmassan säilyttämiseksi
  • optimaalinen kuitupitoisuus

Koska ruoan proteiini on kissoille maistuvuutta selkeästi lisäävä tekijä ruoassa, on proteiinipitoisuuden säätäminen sopivaksi keskeinen elementti ruokavalion koostamisessa, jotta spontaanisti syödyn ruoan määrä ei nouse liian suureksi. Optimoitu kuitupitoisuus ja -koostumus auttaa ylläpitämään kylläisyydentunnetta ja vähentää kerjäämiskäytöstä. Tukea painonpudotukseen voi saada myös muista ravintoaineista, kuten L-karnitiinista. Se on elimistön rasva-aineenvaihduntaa vilkastuttava ravintoaine.

Ylipainoisen eläimen paino rasittaa tuki- ja liikuntaelimiä, joten suositeltavaa on tarjota myös nivelsuoja-aineita. Royal Caninin Satiety-ruokiin on lisätty glukosamiinia ja kondroitiinisulfaattia nivelten hyvinvoinnin tueksi. Lisäksi säilykeruoan käyttäminen on näiden potilaiden kohdalla erityisen hyödyllistä, koska sitä saa tarjota lemmikille suhteessa kuivaruokaan suuremman määrän ilman ruoka-annoksen kaloripitoisuuden nousua liian suureksi.

Kissan diabetes

Ylipainoisilla kissoilla on ihannepainoisia suurempi alttius sairastua diabetekseen. Jos kissalla todetaan diabetes, on erittäin suositeltavaa kiinnittää muun hoidon lisäksi  huomio myös ruokavalioon, jonka tulisi:

  • rajoittaa verensokerin nousua liian korkealle
  • sopia painonhallintaan ja auttaa ihannepainon saavuttamisessa
  • sisältää runsaasti proteiinia
  • matala hiilihydraattipitoisuus

Diabetesta sairastavan kissan ruokahalu voi olla huonompi, mutta niille pitää tarjota ruokaa, joka varmasti maistuu ja saa kissan syömään riittävän usein. Diabetic-ruokavalio vastaa näihin tarpeisiin olemalla erittäin maistuva, sisältäen kohtalaisesti energiaa, runsaasti proteiinia sekä matalan hiilihydraattipitoisuuden. Hiilihydraateiksi on valikoitu hitaasti imeytyviä hiilihydraatteja (ja kuituja) tasaamaan verensokerin muutoksia. Esim. Royal Caninilla tähänkin erikoisruokavalioon on lisäksi lisätty omega-3- rasvahappoja tulehdusta hillitsemään sekä antioksidantteja rajoittamaan elimistössä tapahtuvaa hapettumisstressiä.

Selkeästi ylipainoisen potilaan kohdalla eläinlääkäri harkitsee tapauskohtaisesti, olisiko sairauden alkuvaiheessa syytä aloittaa ensin painonhallintaohjelma laihdutusruoan avulla. Ylipaino voi nimittäin vaikeuttaa diabeteksen hoitotasapainon saavuttamista ja ihannepainon saavuttaminen saattaa saada diabeteksen remissitilaan eli piiloon.

Kissan ruoka-aineallergia, -yliherkkyys ja atopia

Ruoka-aineallergisia kissoja ruokavaliolla tukihoidettaessa on tärkeää ymmärtää, mitä ruoalta vaaditaan. Näillä potilailla on useimmiten iho-oireita, mutta myös ruoansulatuskanavan oireita (oksentelua, ripulia) tavataan. Tyyppillisimpiä ruoka-aineallergeeneja ovat kissalla eläinperäiset proteiinit kuten nauta, kala, kana, sekä maitotuotteet.

Kun kissalla epäillään ruoka-aineallergiaa- tai yliherkkyyttä, ainoa varma keino tilanteen diagnosoimiseksi/ poissulkemiseksi on tehdä sille eliminaatiodieetti. Oikein tehdyn eliminaatio/provokaatioruokavalion avulla on mahdollista selvittää, mille ruoka-aineille kissa reagoi. Koirilla ja kissoilla verinäytteiden tai ihotestien avulla tätä ei pystytä luotettavasti osoittamaan. Tämä tarkoittaa sitä, että kissalle syötetään 2-3 kuukautta vain yhtä ruokaa. Erikoisruokavalioista valitaan sellainen, jossa proteiini on hydrolysoimalla pilkottu niin pieneksi, ettei potilaan elimistö tunnista sitä ja/tai käytetään tarkasti valikoituja, eläimelle aiemmin tuntemattomia raaka-ainelähteitä.

Eliminaation aikana kissalle syötetään vain tällaista erikoisruokavaliota ja vettä. Oireiden helpottumisen jälkeen on toivottavaa altistaa kissa vielä kerran aiemman ruokavalion raaka-aineille (jolla se oireili) diagnoosin varmistamiseksi. Tämä tehdään yksi ainesosa kerrallaan vähintään viikon ajan. Mikäli oireet palaavat, lopetetaan sellaisen raaka-aineen käyttäminen ja siirrytään taas takaisin eliminaatioruokavalioon, kunnes oireet ovat helpottaneet. Ruoka-aineallergia on sairaus, joka ei parane, mutta sen oireet saadaan useimmiten kuriin loppuiän tarkan ruokavalion avulla.

Allergia- ja atopia-asioissakin on syytä olla yhteydessä omaan eläinlääkäriin ja laatia potilaalle hoitosuunnitelma sekä saada tukea oikean ruokavalion ja muun yksilöllisesti tarpeellisen hoidon valintaan Raaka-aineen valikoinnin sekä entsymaattisen pilkkomiskäsittelyn lisäksi on tärkeää myös muu tuotantohygienia. Varmista siis, että ruoan tuotanto-olosuhteet ovat sellaiset, että erityisruoka ei valmistus- tai pakkausvaiheessa kontaminoidu siihen kuulumattomilla raaka-aineilla. Samoilla tuotantolinjoillahan valmistetaan myös terveiden kissojen ruoat. On olennaista, että ruokavalio valmistetaan puhdistetuissa ja erityisesti valvotuissa olosuhteissa. Ja että hydrolysoitaessa proteiineja molekyylipaino (=valkuaisaineiden pilkkomistaso) saadaan riittävän alhaiseksi sekä testataan hydrolysoinnin onnistuminen. Myös muiden ruokien aiheuttama proteiinikontaminaatio on syytä poissulkea.

Jos kissalla ei epäillä/ei ole todettu ruoka-aineallergiaa- tai yliherkkyyttä, mutta se kuitenkin oireilee ihollaan, suositellaan valitsemaan ihon ja turkin hyvinvointia tukeva ruokavalio. Näissä tuotteissa ei vältetä jonkin tietyn raaka-aineen käyttöä tai lähdetä sitä erityisesti käsittelemään (proteiinin entsymaattinen, hyvin pieniksi palasiksi tapahtuva pilkkominen), vaan pääpaino on ihon luonnollisen suojamuurin tukemiseen tarkoitettujen ravintoaineiden riittävät pitoisuudet ihon hyvinvoinnin tueksi.

Kissan ruoansulatuskanavan sairaudet

Ruoansulatuskanavan sairauksien taustalla on monia eri syitä, mutta oireilu on kovin epäspesifistä. Syystä huolimatta, hoidettaessa kissan ruoansulatuskanavan ongelmia, ruokavaliolta ruokavaliolta yleisesti vaadittavia ominaisuuksia ovat:

  • hyvä sulavuus (korkealaatuiset valkuaisaineet)
  • maittavuus
  • energiapitoisuus
  • optimoitu kuitukoostumus
  • ravintoaineiden tasapaino.

Ruokavaliolla on keskeinen vaikutus ruoansulatuskanavan hyvinvointiin ja ongelmatilanteissa on tärkeää, että ruoka-annokset ovat riittävän pieniä, mutta energiapitoisia, jotta ruoka-annoksen iso volyymi ei ärsytä suolistoa entisestään. Ruoansulatuskanavan ongelmasta riippuen kissalla voi olla häiriöitä ruoan sulavuudessa, ravintoaineiden imeytymisessä, erityinen kuitujen tarve, jne. Lisäksi kyse voi näiden potilaiden kohdalla olla myös ruoka-aineallergiasta tai -yliherkkyydestä.

Kissat ovat petoeläimiä, eikä niillä, kuten koirilla eikä ihmisilläkään, ole vähimmäistarvetta hiilihydraateille. Ne pystyvät kuitenkin käyttämään hiilihydraatteja energianlähteenään ja hyötyvät myös kuitujen postiivisesta vaikutuksesta suolistoon, esim. ehkäistäessä karvapalloja tai ummetuksen tukihoidossa. On tärkeää huolehtia siitä, että kuituja on oikea määrä ja että erilaisten, eri tavalla suoliston hyvinvointiin vaikuttavien kuitujen pitoisuudet ovat keskenään tasapainossa.

Kuidut mm. normalisoivat suoliston motiliteettia eli liikkuvuutta, lisäävät kylläisyyden tunnetta ja esimerkiksi prebioottisten kuitujen avulla luodaan hyvien suolistobakteerien kasvulle otolliset olosuhteet. Psyllium puolestaan kykenee sitomaan moninkertaisesti oman painonsa verran nestettä ja muodostaa geelimäisen massan, jonka avulla se tasapainottaa sekä liian löysän että ummetukseen taipuvaisen suolen toimintaa tarpeen mukaan. Ruoansulatuskanavan erilaisista taustasyistä aiheutuvien oireiden tukihoitoon Royal Caninilla on olemassa laaja perhe Gastrointestinal-tuotteita sekä lisäksi Dermatology-sarjan tuotteet niille allergisille kissoille, joilla on ruoansulatuskanavan oireilua.

Kissan alempien virtsateiden sairaudet

Alempien virtsateiden sairaudet ovat kissoilla yleisiä ja niille altistaa mm. ylipaino sekä sisäkissan vähäinen aktiivisuus. Kissalle tyypillistä on idiopaattinen kystiitti eli taustaltaan tuntemattoman tulehdustilan aiheuttamat ongelmat. Tämä kissalle erittäin kivulias vaiva on helposti uusiutuva, mikäli kissan hyvinvointiin vaikuttaviin ruokavalioon ja elinolosuhteisiin ei tehdä tarvittavia muutoksia.

Vaikka virtsatieongelmien taustalla on moninainen joukko tekijöitä, on niiden ruokinnallisen tukihoidon osalta olennaista se, että ruokavalio parantaa kissan kokonaisnesteensaantia ja siten laimentaa virtsaa. Erikoisruoka on myös koostettu luomaan virtsarakkoon mahdollisimman epäedulliset olosuhteet virtsakiteiden/-kivien muodostumiselle. Tähän voidaan parhaiten vaikuttaa ottamalla huomioon useita tekijöitä. Olennaiset asiat ovat: oikeanlainen raaka-ainekoostumus ja turvallinen natriumpitoisuuden korotus. Säilykeruokavalion käyttäminen edistää kokonaisnesteensaantia ja lisää sekä virtsan määrää että laimentaa sitä. Oikeilla raaka-ainevalinnoilla voidaan vaikuttaa sekä kivennäistasapainoon (virtsaan eritetyt kivennäiset ovat kiteiden ja kivien rakennuspalikoita) että virtsan määrään ja ja laimeuteen sekä happamuuteen/emäksisyyteen. Myös proteiinilähteiden valinnalla voi olla vaikutusta virtsan koostumukseen.

Muut sairaudet

Edellä mainittujen tilanteiden lisäksi erikoisruokavalioiden avulla voidaan osaltaan huolehtia mm. kroonista munuaisten vajaatoimintaa sairastavien tai maksan toiminnallisesta häiriöstä kärsivien kissojen ruokinnallisesta tukihoidosta, nivelten hyvinvoinnista ja tukea kissan toipumista esim. leikkauksen/ muusta vakavasta sairaudesta toipumisen jälkeen.

Jos haluat tutustua kissan ravitsemukseen lisää, niin lue Royal Caninin asiantuntijaeläinlääkärin artikkeli kissan ravitsemuksesta.

Lue myös koiran ravitsemuksellisista tarpeista ja koiran erikoisruokavalioista.

Samankaltaisia artikkeleita

Kissa sohvalla, taustalla jouluvaloja
Joulu kissan kanssa

Haluatko tehdä joulusta hieman erityisen myös kissallesi? Paras joululahja kissalle on, että se pääsee tekemään kissamaisia asioita ja viettämään tavallista enemmän aikaa yhdessä sille rakkaiden

Lue lisää »
Koira leikkii vedellä puutarhassa
Ehkäise koiran lämpöhalvaus

Koiran lämpöhalvaus on hengenvaarallinen tila, josta voi aiheutua vakavia vaurioita sisäelimiin. Siksi koira on erityisen tärkeää pitää viileänä kesällä. Lämpöhalvauksen oireita ovat voimakas läähätys, kuolaaminen,

Lue lisää »
Raidallinen kissa haistelee takapihalla kukkaa
Kissalle myrkylliset ulkokasvit

Monet puutarhoissa, pihoilla ja parvekkeilla yleiset kukat ja kasvit ovat lemmikeille myrkyllisiä. Innokkaan viherpeukalon kannattaakin kiinnittää huomiota kasvien valintaan, jos perheessä on kissa. Uteliaat kissat

Lue lisää »

Varaa aika

Kaikki aikamme eivät ole varattavissa nettiajanvarauksessa. Soita meille, jos et löydä etsimääsi käyntisyytä tai jos käynnille on useita syitä. Näin saamme varattua lemmikillesi sopivan ajan.