kissan ruokinta

Kissan ravitsemukselliset tarpeet

Artikkeli on kirjoitettu yhteistyössä Royal Caninin kanssa

Kissan ruokailukäyttäytymisestä

Kissa on petoeläin ja se saalistaa yksin. Se syö lajityypillisesti pieniä määriä useita kertoja päivässä ja saalistaa kylläisenäkin. Se myös ruokailee mielellään vuorokauden ympäri. Kissaeläin juo yleensä luontaisesti erittäin vähän ja pystyy näin ollen konsentroimaan virtsan erittäin väkeväksi.

Kissalla mallioppiminen on erittäin vahvaa, esimerkiksi emon ruokailutottumukset voivat vaikuttaa myös pentujen valintoihin. Kissa on turvallisissa oloissa neofiilinen, eli maistaa mielellään uutta ruokaa, mutta stressaantuessaan menettää helposti ruokahalunsa (neofobia). Kissa myös kehittää aversion erittäin helposti, eli yhdistää ikävän tapahtuman/tilanteen ruokaan ja kieltäytyy syömästä sitä. Kissan makuaisti on heikko, eikä se maista lainkaan makeaa. Sen sijaan tuoksu ja suutuntuma ovat kissalle tärkeitä sen valitessa ravintonsa.

Kissan ravitsemukselliset tarpeet

Kissalle on määritelty ravintoaineiden tarve (NRC, AAFCO, FEDIAF*), ei tiettyjen raaka-aineiden tarvetta. Ravintoainetarpeiden täyttämisen lisäksi myös yksilöllinen energiatarve tulee määrittää. 

Ruokavalion voi koostaa monella tavalla. Teollisen ruoan kohdalla tulee pyrkiä varmistumaan ruoan korkeasta laadusta ja siitä, että ruokavalion koostumus perustuu kissan tarpeisiin. Teollinen ruoka on helppo ja turvallinen vaihtoehto, kun on ensin varmistunut ruoan laadusta, mm. sen ravintoaineprofiilista sekä sulavuudesta eli hyödynnettävyydestä kissan elimistössä.

* NRC = National Research Council, AAFCO = Association of American Feed Control Officials, FEDIAF = The European Pet Food Industry Federation

Kissan lajityypilliset ravitsemukselliset tarpeet

Kissa ei ole pieni koira, vaan sen lajityypilliset ravitsemustarpeet poikkeavat monelta osin koiran tarpeista. Kissa on ehdoton lihansyöjä. Tämä näkyy selvästi mm. kissalle välttämättömien aminohappojen, rasvahappojen ja vitamiinien tarpeista, sillä monet näistä kissalle elintärkeistä ravintoaineista se saa oikeassa muodossa vain eläinperäisistä raaka-aineista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei kissa pystyisi hyvinkin käyttämään hyödykseen myös kasviperäisiä raaka-aineita osana ruokavaliotaan. 

Kissalla on suuri valkuaisaineen eli proteiinin tarve. Se tarvitsee paitsi runsaasti proteiinia, mutta erityisesti tiettyjä aminohappoja, jotka ovat proteiineista saatavia ravintoaineita. Kissalle on määritelty 11 välttämättömätöntä aminohappoa. Nämä kissan tulee saada ravinnosta, koska sen elimistö ei pysty niitä muista aminohapoista muodostamaan.  Näitä välttämättömiä aminohappoja ovat mm. tauriini ja muut rikkipitoiset aminohapot (metioniini ja kystiini) sekä arginiini. Kissa tarvitsee tauriinia mm. normaalin näkökyvyn säilyttämiseksi, sydänlihaksen toiminnan sekä hermoston, immuunipuolustuksen ja lisääntymistoimintojen tueksi.

Kissan elimistö käyttää proteiinia runsaasti myös energiantuotantoon, joten proteiinin kokonaistarve on suuri. Kissalla on rajallinen kyky säädellä aminohappojen aineenvaihduntaan liittyviä maksaentsyymejä, ja sen elimistö onkin ”viritetty” ruoka-aineen korkeaa proteiinipitoisuutta varten. Kissa on muita lajeja herkempi kehittämään proteiinialiravitsemuksen, jos proteiinin määrä on ruokavaliossa liian alhainen.

Vitamiineista erityisesti B-ryhmän vitamiinit sekä A- ja D-vitamiinit ovat kissalle erityisen tärkeitä. Rasvahapoista arakidonihappo on välttämätön, tärkeitä ovat myös omega-3- rasvahappoihin kuuluvat EPA- ja DHA -rasvahapot.

Kissalla on lisäksi erityinen hiilihydraattiaineenvaihdunta. Se kykenee hyödyntämään sopivassa muodossa olevia ja oikein käsiteltyjä hiilihydraattipitoisia raaka-aineita sekä energian että vitamiinien lähteenä ja hyötyy erityisesti ruoan sisältämistä kuiduista (ihannepainon säilyminen, karvapallojen muodostumisen ennaltaehkäisy, suoliston hyvinvointi), mutta ei pysty hyödyntämään suuria määriä lyhytketjuisia hiilihydraatteja eli sokereita.

Royal Canin kissojen erikoisruokavaliot2
Omaeläinklinikalta saat mm. Royal Canin erikoisruokavaliot

Kissan ravintoaineiden tarve

Hyvän kissanruoan resepti vastaa kissan päivittäiseen, 50 – 70 ravintoaineen tarpeeseen. Tämän ravitsemuksellisen palapelin lisäksi kissa tarvitsee ravinnostaan yksilöllisen määrän energiaa.  Ruoan sisältämät ravintoaineet ovat rakennuspalikoita, joita kissa käyttää ylläpitämään kehon erilaisia toimintoja.

Kaikilla ravintoaineilla on erityinen tehtävänsä. Välttämättömien ravintoainetarpeiden lisäksi ruoka voi sisältää normaalia suuremman määrän tiettyä ravintoainetta hyvinvointia lisäämään. Esimerkiksi erityyppiset antioksidantit ovat ravintoaineita, jotka vähentävät reaktiivisten happiradikaalien vaikutuksia kehossa, mutta myös estävät elimistön rasvamolekyylien hapettumisen. Glukosamiini ja kondroitiinisulfaatti tukevat nivelten hyvinvointia, natriumpolyfosfaatti voi puolestaan vähentää plakin ja hammaskiven muodostumista.

Tuotteiden laatu

Ruokaa valitessaan kannattaa varmistua siitä, että ruoka on täysravintoa, eli suunniteltu kattamaan sellaisenaan kissan päivittäiset ravitsemukselliset tarpeet. Mikäli ruoka on täydennysravintoa, se ei sovi ainoaksi ruoaksi.

Voidakseen hyvin kissa tarvitsee sopivan annoksen ruokaa, joka sisältää optimaalisesti kaloreita ja riittävästi ravintoaineita, jotka ovat keskenään tasapainossa. Ravinnon laatua eivät määrittele yksittäisten raaka-aineiden, kuten eläinperäisten proteiinien tai hiilihydraattien, pitoisuudet. Tuotteen laatua voi paremmin arvioida sen ravintoainepitoisuuksien, toimivuuden ja sulavuuden avulla.

Ruoan laadusta kertovat sen optimoitu ravintoainesisältö sekä sulavuus. Ruoan sulavuus ja toimivuus riippuu raaka-aineiden huolellisesta valinnasta ja laadusta. Laadukkaan teollisen ruoan sulavuuteen voidaan vaikuttaa erilaisten käsittelyjen avulla, esimerkiksi raaka-aineen hienontamisella, kuumentamisella tai entsymaattisella pilkkomisella eli hydrolysointimenetelmää käyttäen.

Sisällysluettelon tarkoituksena on ilmoittaa, mitä raaka-aineita rehussa on. Se ei itsessään kerro käytettyjen raaka-aineiden tai valmiin tuotteen laadusta tai sulavuudesta. Rehulainsäädännön mukaan kaikki sisällysluettelon raaka-aineet tai raaka-ainesosaryhmät on lueteltava painon mukaan laskevassa järjestyksessä ennen kuumentamista/kuivaamista. Tuotteita on erittäin hankalaa vertailla vain pakkausmerkintöjen perusteella, mutta ottamalla yhteyttä ruoan valmistajaan/ maahantuojaan saat tarvittavia lisätietoja tuotteiden valmistamisesta sekä laatu- ja turvallisuuskriteereistä.

Jos haluat tietää enemmän kissojen ravintotarpeista eri ikäryhmissä ja elämänvaiheissa, voit ladata ilmaiseksi vuosittain päivitetyn ravintoainestandardin FEDIAF:n verkkosivuilta, Euroopan eläinruokateollisuuden liitolta. Tämän perusta on ns. NRC-standardi  ”Nutrient requirements of dogs and cats” vuodelta 2006, AACO-standardi ja myöhemmin julkaistut tutkimustulokset.    

Jos haluat lukea lisää kissan ruokinnasta, tutustu Royal Caninin asiantuntijaeläinlääkäri Pia Raistakan artikkeliin kissan erityisruokavalioista.

Lue myös koiran ravitsemuksellisista tarpeista ja koiran erikoisruokavalioista.

JAA ARTIKKELI

Share on facebook
Share on twitter
Share on email

UUSIMMAT ARTIKKELIMME:

Koira ja lelu

Koiran valeraskaus iski, mitä tehdä?

Valeraskaus on melko yleinen steriloimattomien narttujen vaiva. Joillakin koiraroduilla sitä esiintyy kirjallisuuden mukaan jopa 50 – 75 %:lla (mm. afgaaninvinttikoira, beagle, bokseri, mäyräkoira). Valeraskauden aikana narttu käyttäytyy kuin olisi tiine, mikä voi

Lue lisää »
Koiran takajalat

Koiran nivelrikon oireet ja hoito

Nivelrikko on yleisesti tavattu krooninen sairaus, jota esiintyy useimmiten suurikokoisilla koirilla, mutta voi vaivata koiraa iästä tai koosta riippumatta.  Normaalissa nivelessä nivelrusto toimii ikään kuin

Lue lisää »
Koira makaa ulkona

Koiran juoksut ja progesteroni

Koiran puberteetti  Nuoren koiran ensimmäisten juoksujen alkamisajankohdassa on suurta vaihtelua. Tyypillisesti ensimmäinen juoksu alkaa 6-14 kk:n ikäisenä. Joillakin yksilöillä ensimmäiset juoksut voivat tulla jopa vasta 2-2,5 vuoden iässä.    Ensimmäisten juoksujen aikaan

Lue lisää »