Kissan nivelrikko
Kirjoittaja
Sara
Morelli
Eläinlääkäri, dvm

Kissan nivelrikko jää usein huomaamatta

Artikkelin sisältö

Kissan nivelrikko on etenkin vanhoilla kissoilla yleinen, mutta suhteessa harvoin diagnosoitu vaiva. Nivelrikossa nivelen pintaa suojaava rusto rappeutuu, jolloin nivelen muodostavat luut alkavat hangata toisiaan vasten aiheuttaen kipua, tulehdusta sekä ankyloosia, eli nivelen liikeradan pienentymistä. 

Vanhenemisen lisäksi nivelrikon alkamisen syitä voivat olla nivelten luiden kasvuhäiriöt, kuten kyynär- tai lonkkadysplasiassa, tai nivelen sisäiset traumat, kuten murtumat. Polvinivelen luksaatio ja ristisidevammat ovat myös yleinen nivelrikolle altistava ongelma.

Yleisimmin nivelrikkoa ilmenee kissoilla polvi-, kyynär- ja lonkkanivelessä. Tutkimusten mukaan rotukissoilla voi olla suurempi riski nivelrikon kehittämiseen maatiaiskissoihin verrattuna. Esimerkiksi Scottish Fold-kissoilla esiintyvä osteokondrodysplasia johtaa usein nivelrikkomuutoksiin.  

Kissan nivelrikon oireet  

Kissoilla nivelrikon diagnosointia vaikeuttaa oireiden vaihteleva vakavuus. Toisin kuin koirilla, kissoilla esiintyy harvoin selkeää ontumista. Sen sijaan nivelrikon aiheuttama kipu voidaan nähdä 

  • vähentyneenä hyppimisenä tai muuttuneena käytöksenä
  • Kissan pesutottumuksien muutoksena, jolloin turkki voi näyttää takkuiselta ja hoitamattomalta. 
  • Laatikolla käymisen vaikeutumisena, ja kissa voi tehdä tarpeensa laatikon ulkopuolelle. 

Useat tutkimukset tukevatkin käytösmuutosten tärkeyttä nivelrikon diagnosoinnissa. Etenkin iäkkäillä kissoilla muutokset käytöksessä voivat kuitenkin helposti mennä vanhenemisen piikkiin. Joskus kissat ovat myös miltei oireettomia.  

Kissan nivelrikon diagnosointi  

Nivelrikko voi ilmetä jo yleistutkimuksessa nivelen turvotuksena, liikeradan pienentymisenä sekä kipuna. Kissat saattavat kuitenkin olla koiria vastahakoisempia suostumaan jalkojen taivutteluun. Kissoille on myös yleistä, etteivät ne oireile selvästi.  

Röntgenkuvissa näkyviä muutoksia on jopa 90% nivelrikosta kärsivillä kissoilla, vaikka vain noin 50% näistä oireilee silminnähden. Röntgenkuvissa saatetaan nähdä luupiikkejä tai nivelen kalkkeumaa, nivelen sisäistä turvotusta. Lievemmissä nivelrikkotapauksissa nivelpinnan muutokset saatetaan kuitenkin nähdä vain CT-kuvauksella tai nivelen tähystyksellä.  

Kissan nivelrikon hoito  

Nivelrikko on krooninen ja etenevä sairaus, johon ei ole löydetty parantavaa hoitoa. On kuitenkin tapoja, joilla nivelrikon etenemistä voidaan hidastaa, ja nivelrikon aiheuttamaa kipua hoitaa.  

Nivelrikko on yleisempää ylipainoisilla lemmikeillä. Ylipaino rasittaa niveliä ja ylläpitää tulehdusta. Tästä syystä painonhallinta ja laihdutus ovat ensiarvoisen tärkeitä nivelrikon hoidossa. Myös ympäristön muuttaminen niin, ettei kissan tarvitse hyppiä tai kiivetä voi edesauttaa mukavuutta ja parantaa elämänlaatua. Esimerkiksi ramppien rakentaminen ja pehmeät makuupaikat ovat hyvä keino helpottaa kissan oloa.  

Kipulääkitys kissan nivelrikon hoidossa

Kipulääkitys voidaan aloittaa myös kokeilumielessä mikäli röntgenkuvissa ei nähdä selkeitä muutoksia. Mikäli kipulääkityksen yhteydessä huomataan selkeä ero kissan liikkuvuudessa ja käytöksessä, voidaan kipulääkitystä tarvittaessa jatkaa. Kissoille tarkoitettuja tulehduskipulääkkeitä ovat meloksikaami ja robenakoksibi. Kissoille ei tule antaa koirien kipulääkkeitä. Myös parasetamoli ja aspiriini ovat kissoille myrkyllisiä. Kipulääkitys tulee aina aloittaa eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti, ja etenkin munuaisarvoja tulee tarkkailla verikokeilla vähintään kerran vuodessa.  

Koirilla käytetään tulehduskipulääkkeiden lisäksi hermokipulääkityksiä, kuten gabapentiiniä. Näistä on kuitenkin kissoilla vain vähän tieteellistä näyttöä.  

Nivelrikosta kärsivän kissan ruokinta

Ruokinta on myös tärkeässä osassa nivelrikon hoidossa. Tärkeitä ravintoaineita ovat esimerkiksi glukosamiini ja kondroitiinisulfaatti, jotka kiihdyttävät ruston muodostumista vähentäen kipua ja edistäen nivelen liikkuvuutta. Myös omega-3 rasvahappojen toimivuudesta nivelrikon tukihoidossa on tieteellistä näyttöä. Näistä tärkeimmät ovat EPA ja DHA.  

Osa nivelvalmisteista on vain kissoja varten valmistettuja, osa puolestaan toimii sekä kissoille että koirille. Lisäravinteiden lisäksi on olemassa myös nivelvaivoista kärsiville lemmikeille tarkoitettuja täysrehuja. 

Myös laserhoito voi auttaa kissan nivelrikossa

Laserhoitovoi olla avuksi tuki- ja liikuntaelinsairauksien hoidossa, myös nivelrikon tapauksessa. Ideana on, että laservalon avulla parannetaan vaurioituneen alueen verenkiertoa. Laserhoito käsittää esimerkiksi hierontaa ja fysioterapiaa vähemmän eläimen manipulointia ja voi täten olla kissalle miellyttävämpi ja helpommin siedettävä kokemus.

Kissan nivelrikon leikkaushoito

Leikkaushoito on kissoilla huomattavasti vähemmän käytetty hoitomuoto, mutta voi tulla tarpeeseen, jos yllä mainituista hoidoista ei ole apua. Yleisimmin voidaan ongelmallinen nivel jäykistää, jolloin liike estetään. Vaihtoehtoisesti voidaan esimerkiksi lonkkanivelen nivelrikossa korvata vahingoittunut nivel tekonivelellä.  

Samankaltaisia artikkeleita

Kissa sohvalla, taustalla jouluvaloja
Joulu kissan kanssa

Haluatko tehdä joulusta hieman erityisen myös kissallesi? Paras joululahja kissalle on, että se pääsee tekemään kissamaisia asioita ja viettämään tavallista enemmän aikaa yhdessä sille rakkaiden

Lue lisää »
Koira leikkii vedellä puutarhassa
Ehkäise koiran lämpöhalvaus

Koiran lämpöhalvaus on hengenvaarallinen tila, josta voi aiheutua vakavia vaurioita sisäelimiin. Siksi koira on erityisen tärkeää pitää viileänä kesällä. Lämpöhalvauksen oireita ovat voimakas läähätys, kuolaaminen,

Lue lisää »
Raidallinen kissa haistelee takapihalla kukkaa
Kissalle myrkylliset ulkokasvit

Monet puutarhoissa, pihoilla ja parvekkeilla yleiset kukat ja kasvit ovat lemmikeille myrkyllisiä. Innokkaan viherpeukalon kannattaakin kiinnittää huomiota kasvien valintaan, jos perheessä on kissa. Uteliaat kissat

Lue lisää »

Varaa aika

Kaikki aikamme eivät ole varattavissa nettiajanvarauksessa. Soita meille, jos et löydä etsimääsi käyntisyytä tai jos käynnille on useita syitä. Näin saamme varattua lemmikillesi sopivan ajan.