Kissan madotus

Kissan matolääkitys – Miten kissa kannattaa madottaa?

Kissan madotus eli loishäätö: Katsaus suolistoloisista ja niiden häätötarpeesta kissalla

”Kissan matolääke”, ”Sisäkissan madotus” ovat yleisiä kysymysaiheita, joita klinikalla saamme ja suolistoloisten häätämisen tarve mietityttääkin monesti niin kissojen kuin koirienkin omistajia. Ohjeistuksia on monenlaisia ja yhtä kaikille sopivaa ohjetta ei ole.

Elinympäristö elämäntapoineen vaikuttavat riskiin ja loiskontrollin tarve esimerkiksi pennulla ja aikuisella poikkeavat huomattavasti toisistaan. Tässä artikkelissa käsitellään kissojen yleisimmät suolistoloiset Suomessa sekä annetaan lopussa kohdennettuja ohjeita niin sisäkissan, kissanpentujen kuin ulkoilevan kissan madotukseen.

Artikkelin sisällys

Kissan suolistoloiset Suomessa

Kissalla yleisimpiä suolistoloisia Suomessa ovat suolistomadoista kissan suolinkainen (Toxocara cati, noin 5,4% esiintyvyys) sekä kissan heisimato (Taenia taeniaformis. Taenia spp. esiintyvyys noin 1,7%). Kissan suolinkaiset ovat tavallisempia ulkoilevilla ja maaseudulla asuvilla kissoilla kuin sisäkissoilla tai kaupungissa asuvilla, sillä tartunta saadaan tyypillisesti syömällä jyrsijöitä, maaperästä tai emän maidosta. Muita suolistoloisia ovat mm. alkueläimet, joista giardian (Giardia duodenalis) esiintyvyys oli Suomessa tehdyssä tutkimuksessa noin 3,6% (Saarinen&Puomio, 2012). Tässä kyseisessä tutkimuksessa riskitekijänä todettiin puhdasrotuisuus verrattuna maatiaiskissaan, kun taas suolinkaistartunnat keskittyivät maatiaiskissoille. Myös ruokavalio voi vaikuttaa loisten saamiseen: esimerkiksi raa’an tai huonosti kypsyneen järvikalan syöminen on aina erityinen riski eikä sitä suositella kissoillekaan, tällöin kissa voi saada myös leveän heisimadon eli lapamadon. Myös muu raaka tai huonosti kypsennetty ruoka voi olla riski loistartunnan saamiselle.

Suolistoloisia voi joskus jopa nähdä ulosteen tai oksennuksen joukossa (esimerkiksi heisimadon jaokkeita omistaja saattaa löytää kissansa ulosteesta tai peräaukon ympäristöstä tai petipaikalta, jolloin loistartunta on ilmeinen), mutta kartoitettaessa oireettoman kissan sisäloistilannetta niitä etsitään mm. ulostenäytteiden flotaatiotutkimuksella tai antigeenitutkimuksella. Tämä on suositeltavaa säännöllisesti tehdä myös oireettomille kissoille, tästä artikkelin lopussa lisää tietoa riskiryhmäkohtaisesti. Alkueläimiä etsitään ulostenäytteistä yleisimmin antigeeni- tai PCR-tutkimuksin, ja nämä tutkimukset on yleensä hyvä tehdä lähinnä oireilevilta kissoilta osana suolisto-oireiden syyn selvittämistä.

Kissan suolinkainen, Toxocara cati

Kissan suolinkainen on myös maailmanlaajuisesti kissojen yleisin suolistoloinen. Se on valkoinen suuri sukkulamato, joka voi kasvaa jopa 10 cm pitkäksi. Jos näitä loisia näkee ulosteessa tai oksennuksessa, muistuttavat ne usein spagettia ulkonäöltään. Kissa on tämän lajin pääisäntä, mutta jyrsijät toimivat loisen väli-isäntinä ja myös muut lajit ihminen mukaan lukien voivat toimia parateenisena isäntänä, eli ns “vahinkoisäntänä” ja saada tartunnan. Tämä on tärkeää huomioida etenkin, jos perheessä on immuunivajauksesta kärsiviä ihmisiä tai pieniä lapsia.

Kissa levittää suolinkaisen munia ulosteensa mukana ympäristöön. Loisten aikuistumisessa toukkamuodosta munia tuottaviksi aikuisiksi suolinkaisiksi menee noin 8 viikkoa. Kissa voi itse saada tartunnan ulosteessa olleesta munasta, joka on kehittynyt ensin ympäristössä infektiiviseen, tartuttavaan toukkamuotoon. Sen lisäksi kissa voi saada tartunnan syömällä jyrsijän (jyrsijän kudoksissa olevan toukkamuodon kautta) tai pennut emältään maidon mukana. Kissaan päästyään tämä suolinkaisen toukkamuoto vaeltaa kissan maksan ja keuhkojen kautta takaisin ohutsuoleen kehittyen tämän vaelluksen aikana ja sen jälkeen aikuiseksi madoksi. Osa näistä toukista päätyy myös lihaskudoksiin. Jos ihminen saa kissan suolinkaistartunnan, ongelmat syntyvät yleensä nimenomaan näistä vaeltavista toukista, jotka voivat päätyä esimerkiksi ihmisen silmään.

Suurin osa suolinkaistartunnan saaneista kissoista ei oireile tartuntaansa. Etenkin pennuilla voi kuitenkin olla huonokasvuisuutta ja pyöreävatsaisuutta sekä toistuvia ripulioireita, ja pentujen voimakkaissa tartunnoissa voivat joskus vakavatkin suolistotulehdusoireet, anemia ja jopa suoliston tukkeutuminen madoista olla mahdollisia.

Kissan heisimato, Taenia taeniaeformis

Kissan heisimato on noin 15-60cm pitkä suolistomato ja sen munat ovat heti ulosteen mukana ulos päädyttyään infektiivisiä eli tartuttavia. Kissa ei kuitenkaan voi itse saada tartuntaa ulosteessa tai maaperässä olevista munista, vaan nämä munat tartuttavat ensin jyrsijän, joka toimii väli-isäntänä. Kissa voi saada heisimatotartunnan vasta syömällä jyrsijän, jonka kudoksissa on tartuttava toukkamuoto. Ihminen voi satunnaisesti saada myös tämän tartunnan päädyttyään vahinkoisännäksi, mutta se on harvemmin raportoitua kuin kissan suolinkaisen kanssa. Kissassa tämä heisimato kiinnittyy suolen seinämän limakalvoon ja kehittyminen aikuiseksi, munia tuottavaksi heisimadoksi kestää 1-2,5 kuukautta.

Kissan heisimato ei vaella kissan elimistössä kuten kissan suolinkainen. Heisimadoista irtoaa pieniä jaokkeita, joissa munat ovat. Nämä pienet vaaleat liikkuvat riisinjyvämäiset “madot”, joita voi huomata kissan ulosteessa tai peräpäässä tai esimerkiksi makuupaikalla, eivät siis ole koko mato vaan pieniä palasia madosta. Irronneet liikkuvat jaokkeet voivat aiheuttaa kutinaa peräpäähän, vaikka muuten terveet kissat eivät yleensä oireilekaan heisimatotartunnan yhteydessä. Heisimato voi elää kissan suolessa jopa 3 vuotta.

Kissan matolääkitys – miten kissan sisäloistilanne kannattaa tutkia ja hoitaa?

Lähtökohtaisesti nykyään tavoitteena on pyrkiä välttämään tarpeettomien loishäätölääkitysten antamista. Aikuinen, jyrsijöitä metsästämätön ja kypsää ruokaa syövä kissa on melko pienessä riskissä, jolloin suositeltavinta olisi säännöllinen vuosittainen ulostenäytteen tutkiminen loishäädön sijaan. Sen sijaan kissanpennut, pentujen emo ja ulkoileva kissa ovat niin paljon suuremmassa riskissä tartunnan suhteen, että niille matolääkitys ilman tutkimusta on perusteltua tietyissä tilanteissa. Alla yksi ehdotus toimintatavasta suolistoloisten suhteen eri riskiryhmien kissoille.

Erityisissä riskiryhmissä olevien ihmisten kanssa (esim. immunosupressiiviset henkilöt taloudessa, pienet lapset perheessä) voi olla tarve tiheämpään ulostenäytteen tutkimiseen tai loishäätöön hyvän käsihygienian lisäksi.

Kissanpentujen ja pentujen emon madotus

Kissanpentujen loishäätö on erittäin tärkeää, sillä pennut saavat suolinkaistartunnan emän maidon kautta. On suositeltavaa antaa suolinkaiseen tehoava loishäätövalmiste. Alla olevien ohjeiden lisäksi emälle on hyvä myös ennen tiineyttä antaa sisäloishäätö.

Kissanpennuille sopiva tapa on esimerkiksi loishäätö suolinkaiseen tehoavin loishäätövalmistein 2 viikon välein 3 viikon ikäisestä alkaen aina vieroitukseen asti, ja emän loishäätö samaan aikaan. Tämän jälkeen vielä penturokotusten välissä loishäätö ja sen jälkeen aikuisen kissan ohjeiden mukaisesti yksilön riskit huomioiden. Kissanpennun ensimmäinen madotus, ja mieluiten useampi sellainen, siis tehdään jo kasvattajan luona.

Uuden omistajan luona (jos luovutetaan normaalisti 12-14-viikkoisena) voi antaa vielä kertaalleen suolinkaiseen tehoavan loishäädön noin viikkoa ennen 16-viikkoisena annettavaa tehosterokotuskäyntiä, jotta sisäloistartunta ei heikennä annettavan rokotteen tehoa. Voisi olla hyvä tämän jälkeen esimerkiksi noin 1-2 kuukauden kuluttua tutkia vielä ulostenäyte, jotta voidaan varmistua, ettei pennulla ole enää tässä kohtaa sisäloistartuntaa. Jos pentujen emon loistilanteesta ei ole tietoa ja on iso riski, että emolla sekä pennuilla on suolinkaisia, voi olla joskus tarpeen jatkaa suolinkaiseen tehoavia matohäätöjä vielä kuukausittaisena jopa puolen vuoden ikään asti ja kontrolloida ulostenäytteellä hoidon onnistuminen.

Aikuisen ei-metsästävän sisäkissan madotus

Aikuisella sisäkissalla riski suolistoloisille on melko pieni. Erityisesti tämän ryhmän kissojen olisi hyvä pyrkiä välttämään turhien loishäätöjen saamista ja sen sijaan tutkia vuosittain ulostenäytteet. Tähän tarkoitukseen joko yhden päivän ulostenäytteestä tehtävä suolistomatojen antigeenitesti tai 3 päivän ulostenäytteistä tehtävä flotaatiotutkimus ovat molemmat hyviä vaihtoehtoja. Tämä olisi hyvä tehdä esimerkiksi 1-2 viikkoa ennen rokotuskäyntiä, jotta ennen rokotuksen antamista on varmistettu ettei kissalla ole piilevää sisäloistartuntaa, joka voisi heikentää annettavan rokotteen tehoa. Klinikalta voi käydä hakemassa tarkoitukseen sopivan purkin näytteenottoa varten.

Aikuisen ulkoilevan tai sisätiloissa metsästävän kissan madotus

Aikuinen ulkoileva tai sisällä jyrsijöitä metsästävä kissa saa käytännössä jatkuvasti uuden suolistoloistartunnan. Tämän vuoksi tällä ryhmällä usein käytännöllisintä on säännöllisesti, esimerkiksi 4-6 kertaa vuodessa, tehdä sisäloishäätö matolääkkeellä, joka tehoaa sekä suolinkaiseen että heisimatoon.

Toinen vaihtoehto on tutkia tiheästi näytteitä ainakin muutaman kuukauden välein. Jos perheessä on riskiryhmän ihmisiä, niin tarvittaessa jopa kuukausittainen matolääkitys tai ulostenäytteen tutkiminen voi olla tarpeen, jatkuvaa huolellista käsihygieniaa unohtamatta.

Aikuisen ulkomailla matkustelevan kissan madotus

Monissa muissa maissa sekä suolistoloistilanne että muukin loistilanne poikkeaa jonkin verran Suomen tilanteesta.  Kohdemaa vaikuttaa paljon, joten tarvittaessa eläinlääkärikäynti erillisen loishäätösuunnitelman tekemiseksi voi olla tarpeen.  Suppeasti voisi koostaa, että ulkomailla tiheämpi sisäloishäätö tai ulostenäytteiden tutkiminen on yleensä tarpeen, monissa maissa lisäksi sydänmadon ja ekinokokin varalta lääkitys ja ulkoloiset täytyy myös muistaa (voivat välittää myös sisäloisia), eli lääkitykset mm. kirpuilta, punkeilta ja sääskiltä suojautumiseen ovat monissa maissa tarpeen.

Ekinokokkien osalta kissoilta ei vaadita lainsäädännön puitteissa virallista heisimatolääkitystä Suomeen palattaessa, mutta on erittäin suositeltavaa se silti antaa, mikäli kissalla on ollut pienikin mahdollisuus pyytää jyrsijöitä. Näin pyrimme pitämään Suomen vapaana ekinokokista.

Ulostenäytteiden tutkiminen

Nykyään on saatavilla perinteisen flotaatiotestin lisäksi myös antigeenitesti, johon riittää yhden päivän/yhden ulostuskerran ulostenäyte. Näyte otetaan sille tarkoitettuun purkkiin ja säilytetään jääkaappilämpötilassa ja toimitetaan mahdollisimman pian eläinlääkäriasemalle. Lähetämme Omaeläinklinikalta näytteen IDEXX laboratorioon Fecal Dx-testaukseen. Antigeenitestillä voidaan havaita suolinkaistartunta jo noin viikkoa ennen munien eritystä. Myös perinteiseen flotaatiotutkimukseen voidaan edelleen näytteet lähettää, ja esimerkiksi oireilevilta suositeltavaa näin onkin tehdä antigeenitestin lisäksi, mutta tällöin tarvitaan 3 peräkkäisen päivän ulostenäytteet.

Oireileville kissoille tehdään eläinlääkärikäynnillä erillinen suunnitelma jatkotutkimuksista ja myös laajemmat ulostenäytteen tutkimukset oirekuvasta riippuen.

– – – – – – –

Lisätietoja kissojen suolistoloisista Suomessa:

Saarinen&Puomio 2012, Kissojen suolistoloiset Suomessa: prevalenssit, riskitekijät ja matolääkkeiden käyttötottumukset

Lisätietoja ulostenäytteen antigeenitutkimuksesta:

JAA ARTIKKELI

Share on facebook
Share on twitter
Share on email

UUSIMMAT ARTIKKELIMME:

Kissa valojen kanssa

Joulu kissan kanssa

Lemmikkikodeissa vietetään myös joulua. Monet jouluruoat ja koristeet ovat uteliaalle karvaiselle herkkusuulle vaarallisia, mutta tiedolla, pienellä ennakoinnilla ja varovaisuudella saatetaan välttää suuretkin vahingot. Kissa ei

Lue lisää »
Koira joulukuusen alla

Joulu koiran kanssa

Lemmikkikodeissa vietetään myös joulua. Monet jouluruoat ja koristeet ovat uteliaalle karvaiselle herkkusuulle vaarallisia, mutta tiedolla, pienellä ennakoinnilla ja varovaisuudella saatetaan välttää suuretkin vahingot. Joulun aikaan

Lue lisää »
Koira haavanhoito

Lemmikin haavanhoito

Koiran ja kissan haavanhoito Lemmikeillä haavanhoito on yksi yleisistä kotona tehtävistä toimenpiteistä. Haavanhoidossa on tietyt perusperiaatteet, joiden kanssa pärjää pitkälle. Kuitenkin on hyvä osata tunnistaa

Lue lisää »
Pihka eläintenhoidossa

Lapin pihkalla antibioottiresistenssiä vastaan?

Viime vuosina antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien esiintyvyys on kasvanut nopeasti niin eläimillä kuin ihmisillä. Antibioottiresistenssi lisää sairastavuutta, kuolleisuutta sekä terveydenhuollon kustannuksia. Vaikka antibioottien käyttöä on eläinlääkinnässä

Lue lisää »