kissa makaa
Kirjoittaja
Reeta
Saarijärvi
Eläinlääkäri

Kissa oksentaa, mikä hätänä?

Artikkelin sisältö

Oksentaminen on hyvin tyypillinen oire tuoda kissa eläinlääkärin vastaanotolle. Kissat oksentavat herkästi ja omistajat ovat monesti tottuneita ajoittaisiin karvapallo- oksennuksiin tai ahmimisen jälkeiseen oksentamiseen. Oksentaminen ei itsessään ole sairaus vaan aina oire jostakin. Kissan säännöllinen oksentaminen, oli se sitten karvapalloja, ruokaa tai nestettä, ei ikinä ole normaalia ja oksentamisen syy tulisi aina selvittää.

Oksentaako kissani ja mitä?

Tärkeää on tunnistaa milloin kissa oikeasti oksentaa, ettei sekoita oireilua regurgitaatioon eli pulauttamiseen tai jopa yskään. Ennen oksentamista kissa voi selkeästi huonosti, se kuolaa, maiskuttaa ja saattaa valittaa. Tämän jälkeen tapahtuu aktiivinen mahansisällön työntäminen ulos vatsalihasten avulla ja yökkäys. Mikäli pahoinvointi puuttuu ja ruokaa tulee spontaanisti ulos ruokatorvesta tai mahalaukusta, on kyseessä regurgitaatio eli pulauttelu. Pulauttelu liittyy yleensä ruokatorven sairauksiin. Kissan yskä saattaa myöskin vaikuttaa oksentamiselta. Yskiessä kissa saattaa nieleskellä yskän mukana tullutta limaa, mutta suusta ei tule mitään ulos. Omistajan olisi hyvä kuvata video eläinlääkäriä varten, mikäli epäilee kissallansa olevan yskää. Näin voidaan varmistua siitä kummasta tapahtumasta on kyse. Pääsääntöisesti regurgitaatio on kissalla hyvin paljon harvinaisempaa kuin oksentaminen tai yskiminen.

Merkitystä on myös sillä, mitä kissa oksentaa. Mikäli kissa oksentaa kaiken mitä se syö tai oksentaa verta on välittömästi oltava yhteydessä eläinlääkäriin. Satunnaiset karvapallo oksentamiset tai esimerkiksi autossa ilmenevä matkapahoinvoinnin aiheuttama oksentelu taas eivät vaadi niin välitöntä hoitoa. Monesti oksennus on vain limaa ja vaahtoa. Tämä antaa viitteitä siitä, että kissa oksentaa tyhjää mahaansa ja taustalla voi olla useampi eri syy.

Milloin eläinlääkärin oksentavan kissan kanssa?

Mikäli kissa on oksentanut muutaman kerran ja sen yleisvointi on pirteä ja se haluaa edelleen syödä sekä juoda, ei kiirettä eläinlääkäriin välttämättä vielä ole. Kotihoitona kissalle tarjotaan maistuvaa hyvin sulavaa ruokaa pienissä erissä. Huolehditaan siitä, että kissa juo riittävästi. Lisänä voidaan antaa apteekista saatavia kivennäis- ja maitohappobakteerivalmisteita mahan ja suoliston tasapainottamiseen. Kotihoidolla oksentelun tulisi mennä ohi muutamassa päivässä.

Jos kissa oksentaa monta kertaa päivässä tai sen yleisvointi menee huonoksi on syytä ottaa välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin. Eläinlääkäriin tulee ottaa yhteyttä pian jos oksentamiseen liittyy ripulointia tai ruokahaluttomuutta. Pentukissa kuivuu oksentelun seurauksena nopeammin kuin aikuiset kissat, joten niiden yleisvoinnin seurannassa tulee olla tarkempi ja herkemmin olla yhteydessä eläinlääkäriin. Vanhemmilla kissoilla oksentelu voi liittyä myös kissoille yleisiin sairauksiin kuten munuaisten vajaatoimintaan tai kilpirauhasen liikatoimintaan. Vanhemman kissan ollessa kyseessä kannattaa tutkimukset aloittaa mieluummin hieman aikaisemmin.

Akuutti vai pitkään kestänyt oksentelu?

Oksentaminen voidaan jakaa akuuttiin eli lyhytaikaiseen ja krooniseen eli pitkäkestoiseen oksenteluun. Krooniseksi oksentelu määritellään kun se on jatkunut yli kolme viikkoa. Kummassakin tapauksessa oireiden syy voi olla mikä tahansa ja selvitystyö vaatii monesti tarkkoja esitietoja ja useita lisätutkimuksia. Kissan oksentelun syyt voidaan jakaa karkeasti suoraan mahasuolikanavasta johtuviin sairauksiin sekä muualta elimistöstä alkunsa saaviin sairauksiin. Samat syyt voivat aiheuttaa akuuttia tai kroonista oksentelua.

Kissalla akuutin oksentamisen taustalla on yleisimmin bakteeri – ja virusinfektiot, ruokavaliomuutokset tai yksilölle sopimattomat ruoka-aineet. Lisäksi akuuttia oksentamista voi aiheuttaa mahasuolikavanan vierasesineet, lääkeaineet tai myrkytykset. Kissat mielellään tutkivat ja maistelevat erilaisia kotoa löytyviä kasveja. Osa kasveista ärsyttää mahasuolikavanaa kuten tulppaani ja kraakkipuu ja osa voivat olla jopa myrkyllisiä kuten liljat ja useiden kasvien sipulit. Vaarattomina myytävät ”kissaruohot” saavat monesti kissan oksentamaan jos niitä syötetään isoina määrinä. Niitä ei tulisi antaa kissalle, jos kissa oksentaa syötyään ruohoa.

Kroonisen oksentelun taustalla voi olla sisäloiset, yliherkkyydet ja allergiat, krooniset tulehdukset, kasvainsairaudet tai muista elimistä johtuvat syyt kuten maksasairaudet, munuaissairaudet tai endokrinologiset sairaudet sekä neurologiset sairaudet. Kissa saattaa kuitenkin kokea pahoinvointia ja oksennella lähes minkä tahansa sairauden yhteydessä.

Mitä eläinlääkäri tutkii oksentavasta kissasta?

Oksentelevan kissan tutkimus on monesti monivaiheinen.

  • Esitiedot. Eläinlääkäri aloittaa tutkimukset tarkalla esitietojen kyselyllä. Tämän perusteella päästään arvioimaan onko kyseessä akuutti vai krooninen oksentelu ja liittyykö oksenteluun muita oireita. Eläinlääkäri todennäköisesti tiedustelee myös lisätietoja kissan rokotuksista, loishäädöistä ja mahdollisista käytössä olevista lääkkeistä. Kissan iällä on myös merkitystä. Vierasesine on monesti nuorella kissalla todennäköisempi kuin vanhemmalla kissalla.
  • Yleistutkimus. Yleistutkimuksen perusteella määritellään muun muassa onko kissalla kipuja, onko sillä kuumetta, tuntuuko vatsan tunnustelussa epänormaaleja löydöksiä, onko kissa laihtunut tai mahdollisesti kuivunut.
  • Lisätutkimukset. Eläinlääkäri miettii tarvittavat jatkotutkimukset oireiden ja esitietojen perusteella. Oksentelevan kissan jatkotutkimuksina on monesti verinäytetutkimukset, ulostenäytteiden tutkimukset sekä kuvantaminen kuten röntgenkuvaus tai ultraäänitutkimus. Joskus lisänä voidaan joutua tekemään laparatomialeikkaus ja ottamaan elimistä näytepaloja. Yleensä akuutti oksentelu vaatii vähemmän tutkimuksia kuin pitkään jatkunut oireilu.  

Miten oksentavaa kissaa hoidetaan?

Akuutissa tilanteessa monesti riittää oireenmukainen hoito. Huolehditaan nestetasapainon korjauksesta nestehoidolla sekä ennen kaikkia hoidetaan pahoinvointia pahoinvoinninestolääkkeillä sekä tarvittaessa vatsaontelon kipua helpottavilla lääkkeillä. Samalla pyritään pitämään kissan ruokahalua yllä, koska kissa ei saisi paastota pitkiä aikoja. Akuutin tilanteen voi aiheuttaa myös mahasuolikanavan vierasesine jolloin hoitona on joko tähystys tai leikkaushoito tilanteesta riippuen.  

Kroonisen oksentelun hoito riippuu siitä, mikä mahdollisesti on oireilun taustalla. Hyvin monessa tapauksessa osa hoidosta on samaa kuin akuutissa tilanteessa. Tässä vaiheessa hoitoon mukaan tulee monesti ruokavaliomuutokset, sillä hyvin iso osa kissan oksentelusta on mahasuolikanavasta peräisin olevaa. Tällöin ruokavaliolla on iso merkitys hoitoon. Kroonisesti oksentelevien potilaiden kohdalla joudutaan monesti aloittamaan lääkityshoitoja tilanteen ja diagnoosin mukaan.

Samankaltaisia artikkeleita

Kissa sohvalla, taustalla jouluvaloja
Joulu kissan kanssa

Haluatko tehdä joulusta hieman erityisen myös kissallesi? Paras joululahja kissalle on, että se pääsee tekemään kissamaisia asioita ja viettämään tavallista enemmän aikaa yhdessä sille rakkaiden

Lue lisää »
Koira leikkii vedellä puutarhassa
Ehkäise koiran lämpöhalvaus

Koiran lämpöhalvaus on hengenvaarallinen tila, josta voi aiheutua vakavia vaurioita sisäelimiin. Siksi koira on erityisen tärkeää pitää viileänä kesällä. Lämpöhalvauksen oireita ovat voimakas läähätys, kuolaaminen,

Lue lisää »
Raidallinen kissa haistelee takapihalla kukkaa
Kissalle myrkylliset ulkokasvit

Monet puutarhoissa, pihoilla ja parvekkeilla yleiset kukat ja kasvit ovat lemmikeille myrkyllisiä. Innokkaan viherpeukalon kannattaakin kiinnittää huomiota kasvien valintaan, jos perheessä on kissa. Uteliaat kissat

Lue lisää »

Varaa aika

Kaikki aikamme eivät ole varattavissa nettiajanvarauksessa. Soita meille, jos et löydä etsimääsi käyntisyytä tai jos käynnille on useita syitä. Näin saamme varattua lemmikillesi sopivan ajan.